etusivu

rotuinfo

kasvattajat

orikatalogi

toiminta

    w a l k e r i t     j a     k o u l u r a t s a s t u s


Kirjoittanut Sirpa.

Walker on siitä hieman erikoinen rotu, että se ei osaa tavallista ravia (kaksitahtinen, diagonaalinen) lainkaan. Kun muut hevoset ravaavat, walker menee juoksukäyntiä, joka sillä on periaatteessa ravin tilalla. Monilla muilla askellajiroduillahan tilanne on se, että ne ylimääräiset askellajit ovat lisänä kolmen perusaskellajin päälle. Kaikki issikat ravaavat komeasti ja osa sitten hallitsee töltin ja passin ja näin ollen issikoiden kilpailuttaminen kouluradoilla ei ole mitenkään ongelmallista.

Koulukisoissa tulee jokaisen ratsukon esittää ravia, ihan sieltä alimmilta tasoilta lähtien ja ravin tulee olla sitä normaalia ravia. En tiedä hylättäisiinkö juoksukäyntiä esittävä hevonen kouluradoilta ilman muuta, mutta ainakin se saisi raviosuuksista niin huonot pisteet, että minkäänlaista menestystä on turha odottaa. Tietysti virtuaalimaailman arvontakisoissa kaikki on mahdollista ja siksi peräänkuulutankin omistajilta sitä vastuuta, etteivät kilpailuttaisi walkereita koulukisoissa. Se on aivan sama asia kuin osallistuisi suomenhevosella walkerien askellajiluokkaan: tuurilla mahdollista pärjätä, mutta täysin epärealistista.

Jalostuksellisesti koulua kilpailleet ja erityisesti kouluradoilla menestyneet hevoset ovat ongelma. Juoksukäynti on periytyvä ominaisuus ja kuuluu ehdottomasti walkerien rotumääritelmään. On vaikeata kuvitella walkeria, joka ei osaisi juoksukäyntiä. Eihän se olisi hyväksyttävä walker. Jos siis jokin virtuaaliwalker on kilpaillut ja menestynyt kouluratsastuksessa, voidaan loogisesti olettaa sen hallitsevan normaalin ravin juoksukäynnin sijasta. Tällainen voi olla hyvä kouluhevonen, mutta se on surkea, huono, epäonnistunut walker, jonka käyttö jalostuksessa on vähintäänkin arveluttavaa.

Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, että kylläpäs jotkut walkerit osaavat raviakin, niin kyllä, se on totta. Jotkut yksilöt osaavat juoksukäynnin ohella myös muita vastaavantyyppisiä askellajeja: foxtrotia, rackia, single footia, jotkut sitä raviakin. Varsinkin show-puolella näiden askellajien esittämisestä rangaistaan, koska siellä walkerin tulee esittää puhdasta juoksukäyntiä. Ja koko ajan puhutaan yksittäisistä hevosista, jos yksi hevonen osa ravia, ei se tarkoita että kaikki walkerit voisi raahata koulukilpailuihin. Walkereiden suuri enemmistö ei reaalimaailmassakaan ravaa.

Miksei walkereille järjestettäisi omia kouluratsastusluokkia? Näin nimittäin on alettu tehdä reaalimaailmassakin. Periaate walkerien omissa koululuokissa on simppeli. Otetaan tavallinen kouluratsastusohjelma, vedetään siitä yli kaikki raviosuudet ja sijoitetaan niiden paikalle juoksukäyntiosuudet. Tuomareille annetaan ohjeet siitä, ettei hevosen päännyökyttelystä saa napsia pisteitä pois, walkerit nimittäin tekevät sitä ainakin juoksukäynnissä automaattisesti. Saddleseat-varusteet pois, tavallinen koulusatula selkään, nivel-/kankikuolaimet suuhun ja ratsastajalle kouluratsastussysteemit niskaan. Kas näin ollaan saatu aikaan walkereille soveltuva kouluratsastusluokka.

Todellisuudessa asia ei kuitenkaan taida olla ihan näin helppo, ainakaan niin että yksi ja sama hevonen kilpailisi noissa saddleseat-luokissa esittelemässä askellajejaan (vaikka olisikin flat-shod-hevonen ilman pitkiä kavioita ja korotuksia) ja samalla myös loistaisi kouluratojen tähtenä oman rotunsa keskuudessa. Näiden kahden lajin erot ovat melko huomattavat noin koulutuksellisesti ja siinä missä muodossa hevonen kulkee. Saddleseatissa hevosen muoto on yksinkertaistetusti "pää ylös, selkä alas", kun taas kouluratsastuksessa haetaan juuri päinvastaista: "pää alas, selkä ylös"-muotoa. Nämä tietysti ovat sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä virtuaalihevosten maailmassa paljoa vaikuta, kunhan vain halusin huomauttaa.

Jään siis odottamaan ensimmäisiä koulukilpailuita, joihin voin osallistua walkereillani.