|
★ tilastoja
Poneja yhteensä 9 Oreja 4 Tammoja 5 Galiceño hevosmaailma.netissä ETUSIVULLE |
galiceño
Galiceño on hyvin vanha rotutyyppi, alkuaan Euroopasta Amerikan mantereelle tuoduista espanjalaisista hevosista polveutunut rotu.
Ne eivät ole ehkä niitä maailman kauneimpia poneja, mutta monikäyttöisyydessään ylittävät kaikki rajat. Rotu
soveltuu paitsi esteratsastukseen ja kouluun, myös kestävyydeltään esimerkiksi matkaratsastukseen ja westerniin. Useissa linjoissa esiintyy myös passahtavaa
erikoisaskellajia. Tijuana Stablesissa galiceñoja on ollut oikeastaan aina, mutta minulla ei ole ollut niiden suhteen sen erityisempiä kasvatussuunnitelmia tai tavoitteita — eräänä päivänä vain huomasin omistavani niitä jo aika lauman. Rotu on virtuaalimaailmassa hyvin harvinainen, ja siksi jalostusmateriaali on aika pitkälti tuotava itse. Käytön suhteen tahdon galiceñoilla vaalia monikäyttöisyyttä: ponejamme kilpaillaan vaihtelevasti niin westernissä, askellajeissa kuin valjakkoajossakin.
orit
tammat
|